Rashomon - paholaisen portti 1950 Koko Elokuva Ilmaiseksi

Rashomon - paholaisen portti 1950 Koko Elokuva Ilmaiseksi

★★★★☆

Äänioikeus : 6.6/10 (47550 äänestystulos)





Rashomon – paholaisen temppeli, myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensi-iltansa saanut japanilainen elokuva. Sen on ohjannut Akira Kurosawa, ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan. Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951. Rashomon oli Kurosawan läpimurtoelokuva[1], ja sen jälkeen yleensäkin japanilainen elokuva on noussut kansainväliseen suosioon. Elokuvaa pidetään yhtenä Kurosawan parhaista.Elokuvassa kuvataan murhaa ja raiskausta neljän eri todistajan kertomien selostusten kautta. Elokuvan juoni asettaa totuuden luonteen kyseenalaiseksi. Katsojan on kuitenkin määrä omaksua epätoivon sijaan myönteinen asenne – kuten köyhä mies, joka ottaa hylätyn lapsen suojaansa. Kurosawa poikkeaa elokuvaperinteestä, jossa roolihenkilö voi valehdella, mutta näytetty takauma kertoo touuden. Elokuva ei kuitenkaan torju katsojaa, vaan päinvastoin vetää hänet mukaan pohtimaan totuutta.

Pääpiirteet

Pituus : 2t 32 minuuttia. Kommentti : 7343. Tiedostotyyppi : .WMX 3860 x 2160 BDRip. Videon koko : 854 MB. käännös : Rundi (rn-RN) - Suomi (fi-FI). Tuottaminen : 24. Elokuuta 1959.

Rashomon - paholaisen portti 1950 dubattu




Tekijät



Kuvaaja : Elyan Alona.
Pääosissa : Leanda Haala, Fabiana Corwin ja Kias Samman.
Tuottaja : Lyndia Twin.
Leikkaaja : Diamant Harlen.
Säveltäjä : Neriya Tadiwa.
Ohjaaja : Tamasin Beatrise.
Käsikirjoittaja : Ward Natashia.

Rashomon - paholaisen portti 1950 Koko Elokuva Ilmaiseksi


Muut Tiedot
Tuloarvio : 33 484 815 $.
Luokat : Eksploitaatioelokuva - Rikos, Draama, Mysteeri.
Voitto : 38 785 376 dollaria.
Jakelija : e&a Film - Eva Production - Daiei Motion Picture Co., Ltd..
Maa : Nauru.



Aiheeseen liittyvät sivut

Rashomon – paholaisen temppeli – Wikipedia ~ Rashomon – paholaisen temppeli myös Rashomon – paholaisen portti jap 羅生門 Rashōmon on vuonna 1950 ensiiltansa saanut japanilainen elokuva Sen on ohjannut Akira Kurosawa ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan Rashomon sai Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan vuonna 1951 Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarpalkinnon se sai

Rashomon – paholaisen portti käännös Suomi ~ Rashomon – paholaisen portti käännös sanakirjassa suomi venäjä Glosbessa ilmaisessa onlinesanakirjassa Selaa miljoonia sanoja ja sanontoja kaikilla kielillä

Rashomon – paholaisen portti käännös Suomi ~ Rashomon – paholaisen portti käännös sanakirjassa suomi englanti Glosbessa ilmaisessa onlinesanakirjassa Selaa miljoonia sanoja ja sanontoja kaikilla kielillä

Rashomon – paholaisen portti Unionpedia ~ Rashomon – paholaisen temppeli myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensiiltansa saanut japanilainen elokuva 21 suhteet

Kurosawan samurait Kino Klassikossa Yle Teema ~ Kuusi Akira Kurosawan mustavalkoista samuraiklassikkoa nähdään Teemalla syksyllä 2018 Kino Klassikko torstaisin 1810 – 2211 noin klo 21 Elokuvat myös Areenassa 14 päivää 1810 Rashomon – paholaisen temppeli 1950 Rashomon – paholaisen temppeli on yhä edelleen yksi kuuluisimpia japanilaisen elokuvan klassikkoja

Rashomon paholaisen portti Tekstitykset 201 Tekstityksiä ~ 1950 Rashomon paholaisen portti Kaikki tekstitykset tälle elokuvalle 201 Tekstityksiä saatavilla

Rashomon paholaisen portti 1950 Koko Elokuva Ilmaiseksi ~ Rashomon paholaisen portti 1950 Koko Elokuva Ilmaiseksi Rashomon – paholaisen temppeli myös Rashomon – paholaisen portti on vuonna 1950 ensiiltansa saanut japanilainen elokuva Sen on ohjannut Akira Kurosawa ja elokuva perustuu kahteen Ryūnosuke Akutagawan kirjoittamaan tarinaan

Teema esittää 7 x Kurosawa Yle Teema ~ Rashomon – paholaisen temppeli on yhä edelleen yksi kuuluisimpia japanilaisen elokuvan klassikkoja Itse asiassa kun se vuonna 1951 voitti Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon ei se tuonut vain Akira Kurosawan nimeä vaan koko japanilaisen elokuvan muun maailman tietoisuuteen

Hannu Salmi blogi Rashomon paholaisen portti 1950 ~ Rashomon paholaisen portti Rashômon 1950 oli Akira Kurosawan läpimurto Euroopassa hän oli ehtinyt ohjata jo toistakymmentä elokuvaa muun muassa Juopuneen enkelin 1948 Kulkukoiran 1949 ja Skandaalin 1950 kunnes Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinto Kultainen Leijona ojennettiin hänelle parhaasta n

Akira Kurosawa – Wikipedia ~ Akira Kurosawa jap 黒澤 明 Kurosawa Akira 23 maaliskuuta 1910 – 6 syyskuuta 1998 oli japanilainen elokuvaohjaaja käsikirjoittaja ja tuottaja Kurosawa on Yasujirō Ozun ja Kenji Mizoguchin ohella Japanin tunnetuin elokuvaohjaaja Hänen elokuvansa ovat vaikuttaneet kokonaiseen elokuvantekijöiden sukupolveen Kurosawan ensimmäinen elokuva Sugata sanshiro sai ensiiltansa